bassokoiran koppi
Kehittänyt AasiPelit
Urheilu
Julkaistu 2017
1
Luettu 742 kertaa

27.04.2017Juhannusolumppialaiset 2017

Viime vuoden paskimmasta pelistä eli Juhannussauna 2016:sta vastannut Arto4000 on täällä taas. Voisi sanoa, että ihmisperse palaa murhaajan tavoin rikospaikalle. Teknisesti ketään ei kuitenkaan tuolla pelijulkaisella fyysisesti murhattu, mutta periaatteessa rikosnimike on kuitenkin sama. Juhannussauna 2016 oli kuin kylmä veitsi työnnettynä syvälle itse ihmisyyden sydämeen.

Ne ovat haavoja, jotka eivät tule koskaan parantumaan. Hiljaiset uhrit itkevät tuskaansa kietoutuneina. Elämästä on hävinnyt valo, lämpö ja kaikki nautinto. Murheen murtamina he vaeltavat tuskaisen tietoisina omasta olemassaolostaan. Kiitos vain, Arto4000. Ja nyt siitä samasta helvetinaukosta pulppuaa samaa sapenmakuista paskaa kuin ripuloivan virtahevon persereiästä. Katso ja vapise! Se on Juhannusolumppialaiset 2017!

Voin melkein sulkea silmäni ja mielessäni kaikuvat lopunajan sanat; “Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä.” Katson, kuinka Arto4000:n iso koura leviää uhkaavasti kansakuntamme ylle, kuin natsipropagandan julisteissa olevien ahneiden juutalaisten sormet konsanaan, valmiina puristamaan koko maailman nyrkkiinsä. Väristyksiä. Herään keskellä yötä säikähtäneenä huutooni, kylmästä hiestä märkänä.

Tätä hyökkäystä varten Arto4000 on niin sanotusti heittänyt isomman vaihteen silmään. Hän on perustanut AasiPelit-nimellä toimivan poppoon pystyyn. Kenenkähän älykön idea tuokin on ollut ja millä helvetin tavalla aasit ja videopelit voivat liittyä millään tavalla toisiinsa? Mitä vittua nyt taas? Ilmeisesti AasiPelit ei ole edes pelkkä pseudonyymi Arto4000:lle, vaan hän on oikeasti saanut suostuteltua (tai mitä luultavimmin kiristettyä/uhkailtua) muitakin ihmisiä toimintaan mukaan. Tässäkin pelissä musiikeista ja äänistä vastaa edellisestä osasta tuttu Nutshell.

Junttilymppialaiset

Kaikki kilpailuun osallistuvat sankarit. Kukaan heistä ei ole suosikkini, koska kaikki ovat perseestä.

Kaikki kilpailuun osallistuvat sankarit. Kukaan heistä ei ole suosikkini, koska kaikki ovat perseestä.

Edellisessä pelissä pelimekaniikka oli rakennettu saunomisen, kaljanjuonnin ja vedenpaiskomisen ympärille. Se oli semmoinen kömpelösti kyhätty pikkupeli, joka jaksoi naurattaa noin 0,0002 sekunnin verran. Arto4000 on varmaan saanut potkut töistä ja joutunut asumaan pahvilaatikossa sillan alla, sillä tätä peliä varten hänellä on selkeästi ollut enemmän aikaa suunnittelua ja toteutusta ajatellen.

Kunnon kilpailupelin tapaan pelissä on tuki jopa neljälle pelaajalle. Tämä onkin tosi hyvä idea. Voin nähdä miltei silmissäni sen, miten kutsun kolme parasta kaveriani kylään viettämään iltaa kanssani. Sitten pyydän, että nämä parhaat ystäväni pelaisivat kanssani uutta “huippupeliä” nimeltä Juhannusolumppialaiset 2017. Alkuun niin innostuneet katseet muuttuisivat nopeasti vaivaantuneiksi ja äkkiä ärtyneiksi, kun todellisuus valkenisi näille ihmisille. Eipä sen jälkeen tosin olisi enää ongelmaa kutsua kavereita kylään, koska kavereita ei enää olisi. Suutuksissaan laittaisivat kuitenkin saman tien välit poikki, koska kuinka kukaan edes kehtaa ehdottaa tämmöistä paskaa pelattavaksi?

Arto on pistänyt kunnolla ranttaliksi ja tehnyt neljälle pelaajalle hienon valintaruudun, jossa jokainen voi valita oman pelihahmonsa. Pelihahmoja on neljä erilaista: Hänmies, JKVT, Hämyri ja Akka. Hänmies on selkeästi joku suomalainen He-Man (pthyi!), kun taas JKVT perverssi Van Damme -fantasia ja/tai -märkä uni. Hämyri on ilmeisesti härmäläinen versio Hämähäkkimiehestä. Akka puolestaan on edellisessä pelissä pelihahmona toimineen ja kuolleen Saunaäijän vaimo.

Veikkaan, että oikeasti se syy, miksi Arto4000 on koko pelin edes tehnyt on se, että hän saisi piirtää Van Dammelle pikselikullin, muut hahmot ovat vain hämäystä. Tällä kertaa pikselikulli on myös animoitu heilumaan edestakaisin. Naiskauneuttakaan ei ole unohdettu, vaan myös Akka esittelee omia sulojaan. Voisiko joku jo soittaa johonkin siveysvaliokuntaan ja esittää tämän pelin markkinoilta poistamista?

Pelihahmoilla on hieman toisistaan poikkeavia kykyjä, jotka ovat esillä etenkin pelin ensimmäisessä osiossa (näistä lisää seuraavassa kappaleessa). Tämä on ihan kiva pieni lisä, joskin aiheesta olisi voinut ottaa hieman enemmänkin irti ja tehdä hahmoista vielä enemmän toisistaan erottuvia.

Typeriä lajeja

Oletteko ikinä kuulleet 24-packista? Se on aika kätevä formaatti.

Oletteko ikinä kuulleet 24-packista? Se on aika kätevä formaatti.

Arto, se kirjoitetaan muuten “olympialaiset”, vitun tonttu! No, kuitenkin, koska kyseessä ovat olumppialaiset (sic), niin eihän se kävisi päinsä, että kisailtavia lajeja olisi vain yksi kappale. Pelissä onkin siis huimat kolme lajia. Kohta alkaa Track & Field tutisemaan pelokkaasti saappaissaan, mikäli näihin peleihin alkaa tulla vielä enemmän lajeja. No ei oikeasti varmastikaan tutise, ei ole mitään hätää.

Turnajaisten henki on edelliseen peliin verrattuna melko pitkälle samassa linjassa. Kaikki osanottajat kuolevat pelin edetessä. Tällä kertaa voittaja sentään jää henkiin, vaikka voisi kyllä sanoa, että ehkäpä se kuoleminen olisi oikeasti se armeliain palkinto, jonka tämän pelin pelaamisesta voisi palkkioksi saada. Muistot pelin pelaamisesta tulevat kuitenkin vainoamaan loppuelämän. Tuleeko sitä enää elämästä mitään tämän jälkeen? Tuskinpa.

Ensimmäinen laji on juoksukaljat, jossa termin mukaisesti haetaan kaljaa kaupasta ja mätetään niitä ostoskassiin. Epäselväksi tosin jää se, varastetaanko ne kaljat vai maksetaanko niistä mahdollisesti jotakin, sillä yleensähän juoksukaljat terminä viittaa kuitenkin siihen, että vauhti on niin huima, että kaljat “unohtuu” maksaa kassalle. Juoksukaljassa pelaajat kiitävät pitkin markettia ja keräävät käsiinsä lattialta löytyviä olutpulloja, minkä jälkeen käteen nostettu olut pitää vielä kiikuttaa omaan kassiin. Hänmies pystyy muista poiketen kantamaan kaksi olutta ja JKVT voi esimerkiksi potkaista toisen oluen kädestä itselleen. Järkevä kaverihan ei louhottaisi juosten pitkin poikin kauppaa, vaan odottaisi kärsivällisesti olutkassien tienoilla muiden hikoillessa ja täyttäessä kassejaan, ja veisi sitten kassit sisältöineen itselleen sopivassa välissä.

En kyllä ymmärrä, miksi kukaan lähtisi soutamaan, jos voisi vain esimerkiksi maata sohvalla ja juoda kaljaa, mutta toisaalta en myöskään ymmärrä, miksi tämmöinen peli on edes tehty. Ymmärtäisin, jos soudettaisiin kaljan LUOKSE, mutta...

En kyllä ymmärrä, miksi kukaan lähtisi soutamaan, jos voisi vain esimerkiksi maata sohvalla ja juoda kaljaa, mutta toisaalta en myöskään ymmärrä, miksi tämmöinen peli on edes tehty. Ymmärtäisin, jos soudettaisiin kaljan LUOKSE, mutta...

Kun oluet on haettu, lähdetään tietysti juhannusperinteen mukaisesti soutamaan keskelle järveä, sillä miksipäs ei? Vaikka orjakaleerin rytmikäs rumpusoitanta puuttuukin, on ideana muistaa hyvä rytmi ja hakata A- ja B-nappeja tahdissa. Janon tullessa olut antaa lisää pontta vauhtiin ja ensimmäisenä perille päässyt saa parit lisäkaljat haaviinsa. Tekoäly on muuten niin tyhmä, ettei se osaa juoda olutta soutamisen ohella. Tai sitten se ei vain ole niin juoppo ja se onkin periaatteellinen ominaisuus...

Jokaisen juhannuksen kohokohtana on tietysti itsesyttymisen ja kokkoon palamisen lisäksi kusta veneestä ja hukkua. Sehän se viimeinen laji sitten onkin, kun seisaaltaan pitää alkaa kuseskelemaan. Jatkuvan kusivirran hallinta ja tasapainottelu on tämän lajin juju ja lopulta kisan voittaakin se, joka onnistuu vielä jatkamaan kuseskelua muiden kilpakumppaneiden jo hukkuessa ja nukkuessa pois. Voisi sanoa, että “aika brutaalia”, mutta itse lähinnä naureskelen juhannuksen jälkeen lukiessani raportointeja järviin hukkuneista. Tasapainottelu tapahtuu ristiohjaimella, mutta logiikka jäi hieman epäselväksi sen testaamani 2 sekunnin aikana, jonka jaksoin lajiin keskittyä. Toisaalta, eihän NES rajoittuneella paletillaan ja graafisilla ominaisuuksillaan tietysti edes mahdollista järin realistisen vasteen simuloimista. Kusivanan ehtyessä lopussa tipahtelevat veriset tipat kruunaavat kyllä kaiken.

Idea siitä, että peli jakautuu useampaan lajiin on ihan kiva, joskin tuo vesilläolo on nyt hieman korostunut. Siinä missä vesillä liikkumisen ja juhannuksen liittäminen toisiinsa on ihan validi juttu, olisin nähnyt mielelläni esimerkiksi sellaisen osion, jossa kisaajat lähtevät kaahaamaan kännissä jotain kuoppaista ja mutkaista hiekkatietä pitkin mökille, missä sitä soutuvenettä luonnollisesti säilytetään. Kaljan juomisella tietysti saisi autoon lisää vauhtia, joskin sillä lisäyksellä, että auto heiluisi siten holtittomammin.

Paska peli

Graafisesti peli on ihan mukavaa katseltavaa ja pikku-ukot näyttävät ihan hauskoilta. Pikselikullin suhteen ollaan onneksi aika armollisia tällä kertaa ja tuhmat paikat eivät vie kaikkea huomiota onnettomalta pelaajalta.

Tässä vaiheessa olin jo tippunut pois kisasta ja matkustanut Ahdin valtakuntaan. Ehkä ihan hyvä niin...

Tässä vaiheessa olin jo tippunut pois kisasta ja matkustanut Ahdin valtakuntaan. Ehkä ihan hyvä niin...

Ääniefektit sopivat peliin hyvin ja saavat melkein aikaiseksi vaikutelman, että tässä pelattaisiin oikeasti jotain hyvää urheilupeliä Commodore 64:lla. Only if... Myös aplodeja ja yleisön taputuksia jäin hieman kaipaamaan. Musiikillisesti peli on aika vahvoilla, vaikka ei ehkä vedäkään vertoja edellisen pelin alkuruudun killer phat beatseille. Nutshell on kuitenkin ansainnut nyrkin silmäänsä tai sulan hattuunsa osallistuttuaan tähän projektiin ja nostettuaan sen nautintoarvoa huomattavasti.

Kokonaisuutena peli on jo aivan toista maata verrattuna Juhannussauna 2016:een. Tällä kertaa sitä voi jo oikeastaan sanoa peliksi, ainakin käsitettä hieman venyttämällä. Eihän se vielä mikään kovin hyvä peli ole, tai monimutkainen, mutta nyt ollaan jo menossa sinne päin. Hieno lisä ovat myös mahdollisuus moninpelaamiselle ja pelaajien puuttuessa näitä korvaavat tietokonevastukset.

Lajit ovat kaikki aika yksinkertaisia ja olisivat ehkä kaivanneet hieman lisää syvyyttä, mutta menevät ne varmasti tällaisenaankin. Ainakin jos on tarpeeksi humalassa, sillä tuskin tätä kukaan selvin päin ja puhtaat jauhot pussissa pelaisi. Seuraavaksi ehkä joku ihan oikea peli. Ja sellainen, jossa ei ole pikselikulleja, jooko?

Lyhyesti: Perinteisten suomalaisten juhannusrientojen ympärille rakennettu kolmen minipelin sports event -peli. Parantaa edellisestä pelistä huomattavasti lisäämällä enemmän pelillisiä toiminnallisuuksia. Hyvä toteutus audiopuolella, ja pikseligrafiikalla toteutetut ottelijat ovat myös hauskan näköisiä omine omaperäisine ulkonäköineen. Varoitus, pikselikullin paluu.